Long Track GP 2020

Jesse puristi viimeisessä erässä jatkopaikan maaradan MM-sarjaan 2020 (In English below)
Maaradan MM-karsintojen finaali, Challenge, ajettiin tänään Scheesselissä Saksassa. Must One's Racing Teamin Jesse Mustonen lähti 16 muun kuljettajan kanssa tavoittelemaan paikkaa neljän parhaan joukoon ja pääsyä ensi vuodeksi maaradan MM-sarjaan.
Jessen kilpailu alkoi upeasti kahdella erävoitolla. Kolmannessa erässään mies saavutti ruutulipun toisena Saksan 60-vuotiaan veteraanin Bernd Dienerin perässä. Neljännen eränsä suomalainen voitti ja tässä vaiheessa kaikki näytti todella hyvältä.
Varkautelaisen viides erä toi kuitenkin sydämentykytyksiä. Jesse ajoi starttiritsaan ja tuli hylätyksi. Pistepussi ei siis kasvanut. 15 pistettä riitti kuitenkin komeasti semifinaaleihin.
Semifinaalierä lisäsi painetta kypärässä. Erän alku oli hyvä, mutta toisella kierroksella polttoaineletku katkesi ja edessä oli keskeytys. Näin toinen pisteetön erä putkeen ja Jessen tilanne jatkoonpääsyn suhteen meni jännäksi.
Jessen kasaamat 15 pistettä riittivät viimeisenä miehenä viiden parhaan kuljettajan finaaliin. Pelin henki oli selvä. Finaalissa piti onnistua, jos jatkoon mieli.
Savon maaratatykki hallitsi kovassa paikassa hermonsa mestarillisesti. Mies ajoi finaalissa kolmanneksi ja se riitti nostamaan hänet loppupisteissä neljänneksi ja paikka maaradan MM-sarjassa kaudelle 2020 oli varma.
- Jatkopaikkaa tultiin hakemaan ja se saavutettiin, niin tottakai olen tyytyväinen, toteaa Jesse.
- Kilpailun alku oli tosi hyvä. Sitten tuli kaksi nollaerää peräkkäin, kun ensin ajoin ritsaan ja sitten oli teknisiä ongelmia. Siitä ei kuitenkaan masennuttu vaan keskityttiin täysillä finaaliin ja lopputulosta mietittiin sen jälkeen, kommentoi Jesse kilpailuaan.
- Rata oli aika haastava, syvää ja pehmeää materiaalia. Kurveihin tuli syviä uria, joista pyörä nousi välillä kokonaan ilmaan. Tarkkana sai olla. Mutta jatkoon päästiin, nyt voi huokaista helpotuksesta ja tuulettaa, toteaa tyytyväinen Jesse lopuksi.
Long Track GP 2020 Challenge was raced in Scheessel, Germany.
Jesse fought among 15 other riders for spot in top 4 which will
be seeded to next year GP.
His day started brilliantly by 2 heat wins. In third one he was second after senior German Diener and then he again won his 4th one.
Difficulties started in last one when he touched the tapes and
was disqualified. 15 points earned from qualifiers were enough
for semifinals though.
In semifinal Lady Luck turns his back, again, to him when methanol
pipe broke in second lap while third.
Again, those 15 points saved him as those were enough for days
final heat. For final name of the game was clear - he Must do
well get One of the 2020 spots.
Jesse kept his cool brilliantly and raced 3rd to flag and grabbed
last spot to next year GP.
- We came here to qualify 2020 GP and we did it, starts happy Jesse.
- It started so well with 2 heat wins but later had those zero heats.
We did not let that go to head but just kept focused for final heat.
- Track was challenging today, lots of deep and soft material. That
caused deep ruts which made whole bike jump every now and then.
That for sure kept you awake in turns.
But, we made it to GP 2020 and now it is time to sigh for relief
and celebrate our success, summaries Jesse.
Tulokset / results:
1. Stephan Katt Saksa Germany 23
2. Bernd Diener Saksa Germany 22
3. Josef Franc Tsekki Czech 19
4. Jesse Mustonen Suomi Finland 17 (4,4,3,4,T,d,2)
5. Richard Hall Iso-Britannia GB 16
6. Kenneth Kruse Hansen Tanska Denmark 13
7. Jörg Tebbe Saksa Germany 12
8. Max Dilger Saksa Germany 12
9. Martin Malek Tsekki Czech 11
10. Gaetan Stella Ranska France 10
11. Hynek Stichauer Tsekki Czech 9
12. Zach Wajtknecht Iso-Britannia GB 6
13. Jarno de Vries Hollanti Netherlands 3
14. Stephane Tresarrieu Ranska France 3
15. David Pfeffer Saksa Germany 2
16. Henry van der Steen Hollanti Netherlands 2
17. Marcel Dachs Saksa Germany 0
* Jesse Mustonen vauhdissa Scheesselin 1000 metrin ovaalilla. Takana tulevat Tsekit Josef Franc ja Martin Malek. Kuva Jesper Veldhuizen.
* Jesse in action in Scheessel with Pepe Franc and Martin Malek. Pic Jesper Veldhuizen.
Teksti Tomi Nevanperä, in English Markku Jurmu Must One's Racing Team