Viides sija EM finaalissa

24.07.2019

Speedwayn 125cc:n nuorten Euroopan Cup finaali ajettiin lauantaina 20 Elokuuta Torunissa Puolassa. Suomea kilpailussa edusti Joroisilta kotoisin oleva 11-vuotias Otto Raak.

Helteinen päivä alkoi harjoituksilla. Treenien aikana Oton pyörä saatiin kulkemaan hyvin ja Varkaus Racing Teamin kasvatti saattoi lähteä luottavaisena illan kilpailuun.

Avauserässä nähtiin, että homma pelittää. Startti lähti kuin tykin piipusta. Vaikka eka päässä Tsekin Bruno Belan pääsi suomalaisen ohi, oli kilpailun avaus kakkossijan myötä upea.

Toisessa erässään Otto sai eka kurvissa kerättyä ulkoa kovan vauhdin ja painoi takasuoran alussa kärkeen ja sitä myötä selkeään erävoittoon.

Kolmannessa ja viimeisessä alkuerässään Raak noudatti edellisen erän kaavaa ja painoi jälleen ensimmäisessä kurvissa ulkokautta vastustajien ohi kärkeen jatkaen samalla vauhdilla selkeään erävoittoon.

Alkuerien jälkeen suomalainen oli komeasti 14 pisteellä kilpailun jaetulla kärkipaikalla kolmen muun kuljettajan kanssa, ja paikka kuuden parhaan kuskin A-finaalissa oli varma.

Finaalissa tasaisessa ja kovassa ensimmäisen kurvin taistelussa Otto joutui hieman taipumaan ja kanssakilpailijat pääsivät ohi. Maaliin suomalainen ajoi viidentenä.

Viides sija on loistava suoritus, kun kokemuksessa suomalainen antaa vielä roimasti tasoitusta vastustajilleen. Päivän kilpailu oli Otolle uran kolmas, kun vastustajat ajavat kauden aikana jopa useita kymmeniä kilpailuja. Syystäkin kuski tiimeinen oli kilpailun jälkeen tyytyväinen.

- Hieno kilpailu, upea kokemus tämä oli yhdellä maailman hienoimmista speedwaystadioneista. Vapaissa harjoituksissa pyörä hieman puutui, mutta Appe sai säädettyä pyörän hyvään kulkuun ja se toimi upeasti. Päivän paras suoritus oli toinen erä, missä ohitin Tsekin kuljettajan ulkokautta ja ajoin erävoiton, kertaa Raak päivän suoritustaan.

- Finaalin startti jäi vähän harmittamaan, se ei ollut riittävän terävä. Ekapäässä jouduin himmaan kaasua ja hieman väistään, että ei tullut osumaa kanssakilpailijan kanssa ja siinä sitten meni paras ajolinja ja vastustajat pääsivät hieman karkuun, kommentoi Otto päivän A-finaalia.

European 125cc Youth Track Racing Cup Final Tulokset:
1. Jaroslav Vanicek Tsekki
2. Vojtech Sachl Tsekki
3. Luke Harrison Iso-Britannia
4. Patrick Hyek Saksa
5. Otto Raak Suomi (4,5,5,1)
6. Bruno Belan Tsekki
7. Max Perry Iso-Britannia
8. Jan Jenicek Tsekki
9. Frido Ving Viidas Viro
10. Kasper Makowski Puola
11. Roman Kapustin Ukraina
12. Mateusz Lopuski Puola
13. Freddie Fox-Baron Iso-Britannia
14. Borys Kopec-Sobczynski Puola
15. Ben Trigger Iso-Britannia
16. Max James Iso-Britannia
17. Aadam Seerma Viro
18. Luca Kastner Saksa
19. Tino Bouin Ranska
20. Bruno Thomas Saksa
21. Jekabs Kusts Latvia
22. Patricia Erhart Saksa
23. Leonie Winhold Saksa
24. Richard Fuzesi Unkari
25. Dawid Grzeszczyk Puola

Teksti: Tomi Nevanperä

Lisää kuvia!